Paistetta ja pakkaskeliä

Aika valo- ja lämpöhoidossa katkaisee mukavasti pitkän pimeän. Edes uutiset kotimaahan saapuneista lumisateista ja pian käyttökunnossa olevista laduista eivät latistaneet lomatunnelmaa. Kaikki kolotukset katosivat lämmössä täysin ja lenkkareissa oli pito mitä mahtavin kuivalla ja kuumalla rantabulevardilla Teneriffan saarella joulukuun alkupuoliskolla.

Matkaa aurinkoon oli odottanut erityisesti perheen nuorin herra. Jo alkusyksystä oli alkanut kysely siitä, milloin sinne etelään ollaan oikein menossa ja montako päivää vielä on lähtöön. Odottavan aika tuntui kovin pitkältä ja mainosten renkutukset siitä, miten jaksaa paljon paremmin kun on jotain mitä odottaa, tuntuivat kummasti kadottavan pohjansa. Lopulta matkaan kuitenkin päästiin ja talven keskelle tulleet kesän ilot maistuivat makeilta.

Muita lomasuunnitelmia - nautiskelun, lepäilyn, kuntoilun ja arjen totaalin unohtamisen lisäksi - kuin Teiden tulivuoren valloittaminen ei oltu tehty. Päätimme osallistua matkanjärjestäjän pakettiretkelle, jolla oletettavasti saisi paljon lisätietoa saaresta oppaan kertomana. Ja näin kävikin. Retkelle sattui erittäin hyvä opas, joka kertoi paljon myös lapsen näkövinkkelistä kiinnostavia asioita Kanariansaarista yleisesti sekä tietenkin retken kohteesta, tulivuoresta. Teiden kansallispuistossa on mm. kymmeniä endeemisiä kasvi- ja eläinlajeja, joita ei siis tavata missään muualla maailmassa. Lisäksi Teiden odotetaan vielä jonakin päivänä purkautuvan ja se onkin maailman tarkimmin seurattu tulivuori. Edellinen purkaus on tapahtunut vuonna 1909 ja seuraavan purkauksen odotettiin tapahtuvan 100 vuoden kuluttua tästä, mikä on kuitenkin vielä antanut odottaa itseään. 

Matkatessamme bussilla mutkaisia pikkuteitä ylös Teiden kraaterialueelle kuljimme neljän eri ilmastovyöhykkeen läpi ohittaen useita ihastuttavia pikkukyliä. Ensimmäistä kertaa elämässään myös Oskari sai tietää, mitä on matkapahoinvointi, kun ei ihan koko aikaa jaksanut keskittyä maisemien katseluun, vaan sen sijaan huomion saivatkin vihaiset linnut. Onneksi karu kuumaisema alkoi pian siintää edessämme ja paha olokin kaikkosi kummasti. 

Bussista ulos astuessamme vastaan tuli kylmä tuulahdus. Mittari näytti viittä pakkasastetta ja mukaan pakatuille takeille ja pitkille housuille oli käyttöä. Oivallisesti paikallisesta matkamuistomyymälästä saattoi ostaa myös pipoja ja hanskoja, mutta me karaistuneet suomalaiset päätimme pärjätä ilman. 

Köysiradalla pääsee nousemaan niin lähelle huippua, kuin mikä ilman erillistä anottua lupaa on mahdollista. Hyppäsimme hissiin ja päätimme kokeilla, miltä maailma näyttää 3500 metristä katsottuna. Upeathan ne näkymät toki olivat, mutta omalla tavallaan kaikkein hienointa koko koettelemuksessa oli tuntea ilman ohuus näissä korkeuksissa. Jälleen kerran toteaa oman pienuutensa luonnonvoimien edessä haukkoessaan henkeä kahden puhutun sanan jälkeen tai otettuaan pari hoippuvaa askelta. Uskomatonta, miten paljon mokoma pikkuseikka vaikuttaa ihmisen koneiston toimivuuteen! Ainut, jolla ääriolosuhteet eivät tuntuneet missään, oli perheen astmaatikko - Oskari tietenkin. Ainakin on lääkitys kohdillaan.

Lopuksi vielä vierailu pakollisella valokuvauspaikalla, Roque Cinchadon magmapatsaan juurella. Yksi monista patsaan nimistä on Jumalan sormi ja tämä sormi on ennen euroaikaa komeillut myös tuhannen pesetan setelissä. Roque Cinchadon taustalla kohoaa upeasti Teiden huippu kohti korkeuksia. 

Kiitos ja näkemiin. Vielä viimeiset vilkutukset tulivuorelle lentokoneesta ja sitten nokka kohti kotia. Ja latuja.