Aktiivinen juokseminen on kuulunut harrastuksiini nyt reilut 7 vuotta. Pitkään tahkosin keskuspuistossa pk-lenkkejä hieman eri rinkuloita kierrellen. Jossakin vaiheessa mukaan tulivat silloin tällöin intervallitreenit, mutten ole jaksanut olla oikein aktiivinen niiden kanssa. Vasta nyt tänä syksynä, kun osallistuin triathlonkurssille, ymmärsin tehokkaiden treenien merkityksen. Ja tänään huomasin niiden vaikutuksen, kun pääsin kuittailemaan kanssakisaajille ylämäissä ja alamäetkin menivät letkeästi rullaillen. Eivät ole menneet hukkaan viiden viikon tuskat ja hikoilut urheilukentällä ja spinningsalissa.
Tänä kesänä aloin etsiä myös muita uusia tuulia juoksemiseen. Vaihdoin vaimennetut lenkkarit semi-paljasjalkakenkiin ja aloin juoksennella pitkin polkuja. Poluilla matka taittuu kuin itsestään juurten yli pomppiessa ja kallioiden päälle kiipeillessä. Innostuin tästä juoksumuodosta niin kovasti, että ilmoittauduin elokuussa mukaan tässä kotikulmilla juostavaan polkujuoksutapahtumaan, Helsinki City Trailille. Kun mukaan oli ilmoittaunut, niin pakkohan sitä on sitten myös treenata siellä poluilla.
Helsinki City Trail on ensimmäinen Helsingin keskuspuiston poluilla järjestetty polkujuoksutapahtuma. Lähtö tapahtui Paloheinän ulkoilumajan kupeesta ja sanomattakin lienee selvää, että heti kärkeen kiivettiin Paloheinän kukkulan laelle. Ensin hiekkatietä pitkin loivalta puolelta mäki ylös, kinttupolkua pitkin mäki alas ja lopuksi jyrkkää mutamäkeä pitkin taas ylös. Onneksi on kunnon nappulat lenkkarin pohjassa, niin mutamäessä suunta oli pääsääntöisesti eteenpäin eikä taaksepäin. Takana tuleva Tommi Evilä huuteli juoksijajoukolle, että "ylämäet täysillä". Kummasti tokaisu juuri tuossa mäessä hymyilytti, kun meno oli melkoista paikallaan sutimista.
Paloheinän kukkulan jälkeen päästiin tositoimiin poluille. Itselläni on tapana kompuroida juurakoihin ihan yksiksenikin juostessa, joten jonossa juokseminen oli ajoittain aika haastavaa, kun ei nähnyt kunnolla polkua edessään. Tovin jonossa juostuani ajattelin, että kai sitä täytyy pinkaista suurimman joukkion ohitse, jotta saa hieman paremman käsityksen polusta. Ohittaminen kävikin aika luontevasti ylämäissä, jotka sain noustua yllättävän kevyesti. Ylämäkihetkillä ajattelin lämmöllä treenejä Triathlon Suomen porukan kanssa, jolloin laitettiin jalat todella koetukselle. Tappotreenit ovat kantaneet hedelmää!
Polkuihin keskuspuiston metsissä liittyy niin paljon muistoja. Yhtään sellaista polunpätkää ei matkalle mahtunut, jota en olisi maastofillarilla joskus ajanut. Tuohon kiveen olen polveni iskenyt ja tätä puuta päin stongan kosauttanut. Tätä mäkeä on polettu ylös ja tuosta kinkareesta dropattu alas. Todella hienoa, että näille upeille poluille saatiin järjestää tällainen juoksutapahtuma, jonka maaliintulo tapahtuu reteästi Olympiastadionilla!
Oli kertakaikkisen hienoa olla mukana,
toivottavasti tästä tapahtumasta tulee perinne.
