Kainuulaisilla keväthangilla

Kevättalvi on ihmisen elämän parasta aikaa. Taivaalla killuva valopallo lämmittää aamuisen parinkympin pakkasen hetkessä plussalle ja imaisee hangille nautiskelemaan. Ja mikäs tässä on hangille kirmatessa - hiihtolatu kulkee viiden metrin päässä ja lähin hiihtohissi lähtee kohti korkeuksia parinsadan metrin päästä. Talviliikkujan kannalta katsottuna siis lähes täydellinen paikka tämä Kattivankkuri. 

Matka Kainuun upeisiin maisemiin taittui pidemmän kaavan kautta kulkien Helsingistä Kokkolan kautta Vuokattiin. Moisen mutkan matkaan aiheutti liikkuvan kodin vaihto, joka tehtiin lennossa Kokkolalaisen vaunukaupan parkkipaikalla. Lasikuitukopin pituudesta putosi tässä hässäkässä puolisentoista metriä pituutta pois, joten nykyisen matkailukopin kanssa uskoisi pääsevän näppärämmin kesämatkoilla eteen tulleiden lähes tiettömien taipaleiden päähän. 

Uuteen kotiin tutustumisen ohella on hyvin ehditty tutustua myös Vuokatin mahtavaan latuverkostoon sekä mutkamäkiin. Hiihtokilometrejä ehti kolmen päivän aikana kertyä lähemmäs 40, mutta tänään kertyi mittariin ainoastaan laskumetrejä. Sää oli kuin morsian, joka veti rinteeseen monia muitakin ja sai hissijonot taipumaan pitkiksi makkaroiksi. Onneksi on leiri kivenheiton päässä rinteestä ja omaan keittiöön pääsi pahimpaan ruuhka-aikaan nauttimaan gourmet-lounasta. Ja kun eivät jonot olleet lounaankaan aikana juurikaan lyhentyneet, niin mikäs sen parempi syy poiketa Ripa´s kuppilaan kukkulan laelle jälkkärikaakaolle ja -munkille. 

Onpa tässä pääsiäistunnelmissa tullut tehtyä myös historiaa. Kauan olen kerännyt rohkeutta pulahtaa avantoon, mutta tähän asti olen siirtänyt tuota puuhaa niihin hetkiin, kun keski-iän kuumat aallot alkavat vaivata. Aaltoja ei ole vielä kuulunut, mutta lienee pää pehmennyt sen verran, että avannon kutsua en voinut enää vastustaa. Saunassa aikani lämmiteltyäni vetäisin uikkarit ylle ja päätin, etten palaa pihalta ennen kuin olen käynyt hyytävässä kylvyssä. Koska vastassa oli vastuksista suurin, oli avannossa tottakai pakko käydä ja tein sen sitten samantien kahdesti. Hieno kokemus, miksiköhän olen siirtänyt tätäkin asiaa näin pitkään? 

Vielä pari päivää aikaa koluta Perskattia, Himskattia ja muita alastuloreittejä sekä hiihdellä varmasti tämän talven viimeiset pertsat. Mutta sitä jäämme juniorin kanssa pohtimaan, että missä on turskatti?

Riisitunturi

Riisitunturin valkea, puuton laki oli kiinnittänyt huomion jo pitkän aikaa sitten ja huudellut luokseen talvi toisensa jälkeen. Kukkula oli huudoista huolimatta aikaisempina vuosina jäänyt valloittamatta, mutta tänä talvena ajattelimme paikata tämän aukon matkailukartalla. Siispä asianmukaiset varusteet ylle, evästä mukaan ja nokka kohti uusia valloituksia.

Mökiltä lähtiessä aurinko paisteli iloisesti, mutta Riisitunturin parkkipaikalle päästyämme suurin loiste oli piiloutunut pilviverhon taakse. Valkea lumi kuitenkin toisti niitä vähäisiäkin auringon säteitä niin kirkkaasti, että aurinkolasit olivat tarpeen. Perheen miehet varustautuivat tunturiretkeen suksin, minä virittelin jalkaani lumikengät. Ja selkään tietenkin kameran. 

Päämääränä oli taivaltaa tunturin laen yli Riisin autiotuvalle, missä lounastauko ja sitten toista tunturin rinnettä pitkin takaisin lähtöruutuun. Matka taittui kuin itsestään nautiskellen taianomaisesta tykkymetsästä ja puuston loputtua kauniista vaaramaisemista. Perheen miesväki kiipesi matkalla jokaisen vähänkin suuremman töppyrän laelle tehden mäenlaskuharjoituksia. Toisella homma sujuu jo tyylikkäästi tellutellen, mutta toisen pitää vielä muutaman kerran harjoitella. Onneksi laskeutuminen pehmeään puuterilumeen ei jätä laskijaan juuri mitään muita merkkejä kuin lunta sille tarkoittamattomiin paikkoihin. 

Tunturin laella opasteissa kerrottiin Riisin autiotuvalle olevan matkaa 1,1 km, vaikka mielestämme näimme tönön ihan vähän matkan päässä kukkulan alapuolella, tykkymetsän laidassa. Ja kun mökin ja meidän välissä oli pitkä ja leveä rinne täysin koskematonta puuterilunta, ei reittivaihtoehtoja tarvinnut kahta kertaa miettiä. Kadehtien katselin suksilla hirmuista vauhtia viilettäviä kanssamatkailijoitani rämpiessäni rinnettä alas lumikengillä välillä polvia myöten lumeen upoten. No, kuntoilun kannalta, ajattelin. 

Riisin autiotuvalla oli mieshenkilö, joka oli viettänyt tuvassa jo yhden yön ja toinen olisi pian edessä. Herra osoittautui valokuvaajaksi, joka oli tullut tunturiin ikuistamaan muistikortille revontulia. Nyt oli kuulemma parhaat hetket nähdä näitä upeita valoilmiöitä. Jälkeenpäin näimmekin tämän kuvaajan ottamia kuvia, joissa revontulet loimottivat vihreinä koko taivaan leveydeltä. Kuvia voi käydä ihastelemassa mm. Riisitunturin Kansallispuiston Facebook-sivuilla. Itse tein jo mielessäni matkailusuunnitelman ensi talvelle, johon kuuluu yöpymistä kyseisellä autiotuvalla revontulia bongaten. Olisihan se mahtava kokemus!

Autiotuvalla kävi parin tunnin aikana koko joukko hiihtelijöitä. Oli vanhaa ja nuorta, joista jokainen oli tullut nauttimaan luonnon rauhasta ja valloittavista maisemista. Olipa hienoa huomata, miten erämaa vetää ihmistä puoleensa! Vaikka eihän sitä kerran luontoon lähdettyään tarvitse hetkeäkään ihmetellä.