Sen verran on pohjoisen viehätys puraissut vuosien aikana, jotta Lappiinhan se matkalaisten tie vei tälläkin kertaa. Oulun kautta ajeltiin Pellon yläpuolelle Torniojoen varteen, missä miehet pääsivät kalalle ja koko porukka savusaunan löylyihin. Jouttensuvanto oli tämän vaatimattoman, mutta ihan kelvollisen majoituspaikan nimi.
Jouttensuvannosta päätimme suunnata Yllästä kohti. Ylläksen lähistöltä olemme löytäneet muutama vuosi sitten varsin mukavan puskaparkin kirkasvetisen erämaajärven rannalta. Tuosta lammesta Oskari on muuten vuosia sitten saanut ensimmäisen itse pyytämänsä kalan.
Palavakin pääsi vesille ensimmäistä kertaa tällä lomalla ja tarjosi melojille mukavan, mäkärävapaan vyöhykkeen. Mäkäräisiä ja itikoita oli muualla kuin vesillä varsin kiitettävästi ja asumuksemme hyttysverkoista huolimatta yö kului jossain määrin iniseviä ystäviä jahdatessa. Kun olisi telttasauna, niin tässä paikassa olisi voinut viettää usemmankin yön. Peseytyminen erämaalammessa kun oli melkoisen vilakkaa puuhaa ja paljaalla iholla oli sekunnissa ainakin miljoona verenimijää.
Ylläksellä pidettiin tuumaustauko matkan suunnasta.
Kilpisjärvelle vai etelää kohti?
Itä-Lappi on selkeästi valloittanut ison palan meidän jokaisen sydämestä, sillä keula päätettiin kääntää Saariselkää kohti. Lemmenjoella tehtävän yhden pysähdyksen taktiikalla.
Matkalla piipahdettiin Levin huipulla ihailemassa maisemia.
Levilllä olisi päässyt antamaan maastopyörälle kyytiä ja voi sitä ahdistuksen määrää, kun ei ole Ibistä mukana! Levillä on hienot alamäkimaastot tarjoava Bikepark, josta voi valita omaan taitotasoonsa sopivan reitin. Gondolista katsottuna osa reiteistä näytti aikamoisen jyrkiltä ja olisinkin halunnut nähdä jonkun hurjapään tositoimissa.
Ja mikseivät pyörät ole mukana?
Puoliso toipuu vielä käsileikkauksesta ja on ajokiellossa vielä tovin. Itse puolestani tulin teloneeksi oman käsi-olkapää-selkä-osaston alkukesästä ja pyöräilyt ovat sattuneesta syystä jääneet tänä kesänä vähemmälle. Niinpä yhteistuumin päätimme, että tänä kesänä fillarit jäävät suosiolla kotiin. Eipähän tule kiusausta lähteä juuri tällaisille varmaa kaatumista tietäville alamäkireiteille sompailemaan. Ajellaan sitten ensi kesänä entistä ehompina. Mm. muutaman päivän kuluttua avattavalla, 60 kilometrin Levi-Ylläs-maastopyöräreitillä, joka olisi myös ollut erittäin herkullista päästä pyöräilemään.
Sirkasta Pokkaan köröttelimme pöllyävää hiekkatietä, joka tällä kertaa tosiaan vain pöllysi, ei roiskunut. Muutama vuosi sitten ajeltuamme sateella tätä samaa tietä pitkin Lemmenjoelle, oli koko kalustomme kurakuorrutuksen peittämä. Nyt oli siivottavana ainoastaan hiekkapölykerrokset pöydiltä ja hyllyjen päältä.
Lemmenjoen Valkeassaporossa päätimme viettää muutaman yön. Keli ei ole ollut erityisen kesäinen, mutta onneksi on vaatetta mukana untavatakista lähtien. Mittari näyttää n. 8 astetta ja tuuli puhaltelee hyisevästi. Mutta kuten sanottua, sehän on vain pukeutumiskysymys.
Pipot, hanskat, villavälikerrasto, villapaidat ja muut olivat tarpeen, kun päätimme lähteä kultaretkelle Lemmenjoelle. Oula Jomppasen ohjaamalla Miessi III:lla huristelimme jokea pitkin ensin Ravadasputouksille ihastelemaan veden mahtia. Hetken on tainnut vesi syödä uomaa kallioon, sen verran syvällä kallion kainalossa joki pauhasi menemään.
Matka Kultahaminaan kesti toista tuntia ja välillä me matkustajat jouduimme jalkautumaan matalammissa kohdissa. Lopulta saavuimme perille Kultahaminaan, josta vielä 1,5 kilometrin patikkamatka valtaukselle. Veneessä luihin ja ytimiin hiipinyt kylmyys oli tiessään, kun lähdimme kipuamaan hengenahdistusmäkeä.
Oulan valtauksella nautimme ensin kevyen kenttälounaan, jonka jälkeen siirryimme kaivuupuuhiin. Kaivauksella rännit kuntoon ja lapiot käteen. Maa oli melko kivikkoista, joten kaivaminen kävi työstä ja kivinen hiekkamaa tahtoi tukkia rännin. Rännin varressa tarvittiinkin henkilöä tönimään kiville vauhtia, jotta saadaan kaikki maa-aines kulkemaan rännin läpi. Matkalla oli kolme rihlaa, joihin kulta kaikkein painavimpana jää jemmaan odottamaan vaskaajia.
Muutaman tunnin lapioimme hiekkaa ränniin ja lopulta pääsimme vaskaamaan ja katsomaan kaivuun tuloksia. Näpithän siinä meinasivat kylmässä jokivedessä jäätyä alta aikayksikön, mutta jotenkin sitä vain sai vaskoolin tyhjäksi heiluteltua. Vaikka muutaman kerran onkin tullut kultaa huuhdottua, on se aina hieno tunne, kun vaskoolin pohjalla kimaltelee edes yksi häviävän pieni hengetön.
Mahtava päivä Lemmenjoella kultahommissa. Jotain happimyrkytyksen määrästä kertoo se, että kaikki matkustajat torkkuivat veneessä paluumatkalla. Kun loppumatkasta aurinkokin vähän helli matkustajia, eivät silmät vain yksinkertaisesti pysyneet auki. Eipä tarvinnut illalla paljon unta etsiskellä.
Ja seikkailut jatkuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti