Laskukausi avattu

Etelä-Suomikin sai lumipeitteen ja valkean joulun alkuviikon lumipyryn myötä. Viikon verran on nyt pidellyt kunnon pakkasia ja lunta on hipsinyt taivaalta säännöllisen epäsäännöllisesti. Sillä seurauksella, että latuja on saatu avattua ja rinne-elämäkin on päässyt vauhtiin. Meidän perheen laskukausi avattiin eilen Vihti Ski Centerissä upeassa kelissä. Parin tunnin skimbasession myötä pääsi taas hyvin mutkittelun makuun.

Kalastuspäivä Sipoonkorvessa

Syyskuinen sunnuntai valkeni niin kauniina, ettei näillä keleillä voinut jäädä neljän seinän sisään murjottamaan. Lisäksi viime aikaiset viileät kelit ovat mukavasti laskeneet kalavesien lämpötilaa, joten päätimme kerätä vehkeet kasaan ja lähteä kalastamaan koko perheen voimin. 

Kalastuspaikaksi valikoitui Sipoonkorpi. Lupa-asiat hoidettiin ensin kuntoon Kuusijärven kahvilassa, mistä on vielä pieni ajomatka kalavesien tuntumaan. Sipoonkorvessa sijaitsee sopivan kokoinen ja helppokulkuinen istutuslampi, Storträsk, mihin toiveikkaina mutaista polkua pitkin tallustimme. 

Järven pääsee hienosti kiertämään pitkospuita tai erittäin helppokulkuisia polkuja pitkin, joten kalastaminen on todella helppoa ja mukavaa. Storträskin uimarannalla on myös yksi tulentekopaikka, missä olikin näin kauniilla kelillä monia ulkoilijoita nuotiopuuhissa. 

Keli oli upea, vedet erittäin kalaisat ja kaikki muutenkin kohdillaan, paitsi että saalis jäi saamatta. Koko lampi tuli kierrettyä ja reilut kuusi tuntia erilaisia uistimia vedessä uitettua, mutta tällä kertaa kirjolohi oli saalistajaa ovelampi. Toisilla kalastajilla pari vonkaletta näimme ja kävihän noita toisinaan pinnassa näyttäytymässä, joten kalan puutteesta ei ollut kyse. Kireämmät siimat seuraavalla kerralla!

Näillä eväillä uuteen viikkoon!

Kolmas kerta toden sanoi

Muutama perinteinen juttu on viime vuosina muotoutunut näihin urheilukuvioihin. Yksi on kesäkauden avaava Pirkan Pyöräily ja toinen kesäkauden päättävä Helsinki City Triathlon. Joskus siihen väliin mahtuu jotain urheilutapahtumaa - jonain vuonna vähän enemmän ja toisena vähän vähemmän. Tänään oli vuorossa se kauden päättävä rypistys Helsingin uimastadionilla. 

Itselleni tämä oli kolmas kerta, kun olen mukana tässä hienossa tapahtumassa. Ekalla kerralla lähdin muutaman vuoden kypsyttelyn jälkeen katsomaan, miten tuollaisesta koitoksesta tällainen ihan tavallinen tallaaja oikein selviää. Uintia lukuun ottamatta homma kulki ihan mukavasti ja mikä parasta, tapahtuman henki oli loistava ja järjestelyt aivan täydelliset. Siitähän se kipinä lajia kohtaan sitten lähti. 

Toisella kerralla kokonaisaika oli ensimmäistä kertaa kehnompi, josta suivaantuneena päätin, että niin pitkään roikun mukana tässä tapahtumassa, kunnes maaginen 50 minuuttia alittuu. Kuluneena talvena kävin edellisiä vuosia useammin uimassa ja yritin hioa vaparitekniikkaani. Pyöräily ja juoksu kun ovat ihan mukavasti hanskassa. Epämukavuusalueelle siis. 

Aamulla vilkuilin huolestuneena sadetutkaa, joka lupaili puolen päivän kieppeille sadekuuroja. Pyörässäni on niin kapeat ja sileäpintaiset kumit, ettei niillä uskalla kantata HCT:n mutkaisilla kujilla kovin vauhdikkaasti. Mitenköhän aikatavoitteelleni käy, jos taivaalta tulee vettä?

Onneksi keli kuitenkin näytti oman lähtöni lähestyessä vain parantuvan aamuisesta. Kävin ennen omaa suoritustani uimassa muutamat vedot lämmittelyaltaassa ja hyvinhän tuo tuntui kulkevan. Joten ei muuta kuin pukkariin jonoon kilpasiskojen seuraksi ja pian kohti koitosta. Olimme naisten sarjan viimeinen lähtöryhmä ja omaa jännitystäni ei yhtään helpottanut nähdä monet tämän ryhmän naisista vimpan päälle triathlonasuissa valmistautumassa tulevaan. Mikähän siinä muutenkin on, että aina tämä jännittää yhtä paljon?

Altaassa lähtölaukauksen kajahdettua se jonkinasteinen paniikki sitten taas iski. Jättäydyin suosiolla joukon hännille ja sain aluksi ihan hyvän vaparimoodin päälle. Toisella kierroksella vaihdoin kuitenkin rintauintiin, joka luonnollisesti hieman hidastaa menoa. Miten tämä uinti onkin aina niin vaikea rasti? Reeniä, reeniä, joku sanoisi ja sitähän meikäläinen toki tarvitseekin ainakin tällä uinnin saralla. 

Kun viimein sain itseni pulikoitua ylös altaasta, pääsin käsiksi suosikkilajiini. Tänä vuonna hiukan jännitti myös pyöräilyosuus, koska kuluvana kesänä on tullut pyöräiltyä huomattavasti edellistä kesää vähemmän. Mutta jotain lihasta reisissä onneksi tuntui olevan jäljellä ja fillari kulki kevyen oloisesti. Nyt alkoi se armoton uintiosuudella menetetty ajan ja sijoitusten kiinni kurominen, joten päätin painaa ihan täysillä, vaikka tiesinkin sen kostautuvan juoksuosuudella. Ei ajatella juoksua nyt, vaan poljetaan!

GT toimi loistavasti, vaikka suoritin pyörän huollonkin ihan itse. On se ihme härveli, kun jaksaa vielä toistakymmentä vuotta vanhana, entisenä maastofillarina kuljettaa minua näissä pyöräilytapahtumissa luotettavasti ja vauhdikkaasti. Ja mikä parasta, kirkuvan neonvihreän menopelin löytää hyvin useiden kymmenien fillareiden joukosta triathlonsuorituksen jälkeen pyörien palautusrekistä.

Juoksuosuudelle lähdettäessä jalat olivat ennustetusti tukossa. Manailin itsekseni, että pitikö painaa ihan naula päässä edellisellä osuudella, mutta onneksi tiesin kokemuksesta, että juoksu alkaa kulkea hetken taivallettuaan. Ja niinhän se alkoi ja sujuikin melko mukavasti. Viimeinen ylämäki, joka siis noustaan kahteen kertaan, oli jälleen haastava, mutta onhan siitä selvitty ennenkin. 

Katselin juoksun aikana Garminista, että olisin pääsemässä lähelle tavoiteaikaani. 50 minuutin alitus oli kiikarissa ja jos eteen ei tule loppumetreillä mitään yllätyksiä, niin kyllä ajan nyt pitäisi alittua. Näillä ajatuksilla yritin tsempata itseni hirmuiseen loppukiriin, mikä toki on tuon edellä mainitun ylämäen vuoksi kohtuullisen haastavaa. 

Maalissa unohdin pysäyttää ajanoton, mutta kun viimein muistin Garminin olemassaolon, oli aika edelleen alle 50 minuuttia. Kaiken järjen mukaan tavoite oli siis saavutettu ja siitä voi kyllä olla todella onnellinen! Viralliset tulokset löytyvät täältä. Erityisen onnellinen olen tänä vuonna myös siitä, että sain houkuteltua ainakin yhden uuden ihmisen mukaan tähän upeaan tapahtumaan. 

Näin se meni viimeinen kerta naisten yleisessä sarjassa. Ensi vuonna uudet kujeet ja veteraanisarja edessä. 

Eipä anneta vauhdin pysähtyä!

Kesä ja kalat

Erityisesti kesällä kalat ja kalastaminen ovat olennainen osa meidän perheen elämää. Puolison kalastusharrastusta olen sivustaseurannut jo vuosikausia ja viime vuosina kalastusinto on tarttunut seuraavaankin sukupolveen. Mutta tänä kesänä tapahtui suuri ihme - myös allekirjoittanut ainakin jossakin määrin sai kalastuskipinän, josta intoutuneena päätin kerätä yhteen kesälomakuvista sellaiset, joissa kalastaminen on jollakin tavalla läsnä. Ja kappas, näyttäähän tuo harrastus olevan melkoisen suuri osa meidän kesäelämää. 

Kaloja narraamassa Laamalansaaressa Saimaalla.

Kalasaaliin perkausta ja savustettu lopputulos 

Ristanissa, Lieksassa.

Iltakalassa Kiantajärvellä Suomussalmella.

Katson auringon siltaa - ja kalastan.

Uistinten valintaa Kitkajoella, Harrisuvannolla.

Kalapuikkokaloja Jäämerestä Lebesbyn lähistöllä.

Toistaiseksi tämän kesän suurin saalis. 

Pituutta hauella 90 cm ja painoa 4 kg. 

Ja pyydystäjä oli tottakai Oskari.

Yökalassa Änäkäisellä. Illalla upea auringonlasku, 

aamuyöllä kummitusmainen usva.

Ja tästä se meikäläisen kalastusharrastus lähtee..

Joten, kireitä siimoja!

Mitenkäs siinä näin kävi?

Juumasta suuntasimme Saariselälle, minne poika oli kaikille kertonut kesälomamme suuntautuvan. Tämä oli siis puhtaasti pojan oma toive, vaikka ei meillä muillakaan toki ole mitään Saariselkää vastaan. Kiilopäälle siis yleisön pyynnöstä ajeltiin ja siellä muutama päivä vietettiin perinteisiä lomakuvioita noudattaen; savusaunomista, Kiilopuron kylmäkylpylässä uimista, vaeltelua ja hieman myös kalastusta. 

Saariselällä pohdittiin, että lähdetäänkö tästä pohjoiseen vaiko etelää kohti. Oskari yllytti meitä pohjoisen suuntaan toteamalla, että Utsjoellehan me kai oltiin menossa. Eipä meitä kahta pohjoiseen hurahtanutta liiemmin tarvinnut maanitella, kun auton keula jo näyttikin Ivaloa kohti. Yhtäkkiä olimmekin matkalla Norjaan Jäämeren rannalle. 

Olimme lukeneet netistä mahdollisesta rajatarkastuksesta Norjan rajalla maahan suuntautuneen terroriuhan vuoksi. Vähän jännitti, että miten pääsisimme rajan  yli, kun ei kaksi viikkoa sitten Helsingistä lähtiessä tullut otettua passeja mukaan. Rajalla kaikki Norjaan aikovat pysäytettiin ja jonkinsortin henkilöllisyystodistus tuli esittää. Onneksi ajokortti kelpasi ja Oskari todettiin silmämääräisellä tarkastelulla ei-terroristiksi. Asuntovaunuunkin tehtiin tupatarkastus ja kaapit tutkittiin. Rajanylityslupa heltisi, joten ei muuta kuin lappu lattiaan ja pomppuista tietä kohti Nordkynin niemimaata. 

Nordkynin niemimaalta löytyi hieman Lebensbyn jälkeen hieno puskaparkki meren rannalta, johon parin muun turistiporukan kanssa pysähdyimme yöpymään. Norjan yöttömässä yössä Jäämerestä nousi vielä muutama sei. Matkasta tien pientareelta meren rantaan täytyy mainita, että maasto oli mitä mielenkiintoisin jyrkkine kanjoneineen ja rannassa olevat, ylhäältä katsottuina pieniltä näyttävät kivet olivatkin metrien korkuisia kivipaaseja. Uskomaton Norjan luonto tarjosi parastaan jälleen kerran. 

Seuraavana aamuna suuntasimme kohti Nordkynin niemimaan pohjoisinta kärkeä. Olimme liikkeellä sunnuntaina ja pohjoisen pikkukylät olivat hyvin hiljaisia. Polttoaineen kanssa meinasi käydä ohraisesti, mutta onneksi Mehamnissa oli huoltoasemalla korttiautomaatti, joten paluumatka niemen kärjestä oli myös turvattu.

Pohjoista kohti mennessä kylät sen kuin vain pienenivät. Gamvikista löytyi kivikon seasta upea hiekkarannan pätkä, jossa uimistakin harkittiin. Jäämeren vesi oli kuitenkin niin vilakkaa, että haaveeksi jäi pohjoisessa meressä pulikointi.

Viimeisimpänä tien päästä löytyi Slettnes Fyr, joka on Euroopan pohjoisin mantereella sijaitseva majakka. 1900-luvun alussa rakennetulla, puna-valkoisella majakalla on korkeutta 39 metriä. Toisen maailmansodan aikaan majakka koki kovia saksalaisten joukkojen toimesta ja majakan nykyinen asu onkin peräisin vuodelta 1948. 

Paluumatkalla poikkesimme vielä läntiseen niemenkärkeen johtavan tien päässä, missä sijaitsee pikkukylä nimeltä Kjøllefjord. Ihastuttava pieni kalastajakylä, missä myös Hurtigruten matkallaan vierailee. 

Pitkästä aikaa pääsi ihastelemaan Norjan maisemia, eivätkä ne pettäneet tälläkään kertaa. Niin jylhää, aitoa, karua ja simppeliä. 

Kiitos, pohjoinen naapuri!

Karhunkierroksella Oulangan kansallispuistossa

Kuusamon Juuman seutu kuuluu jo lähes vakiolomakohteisiin - Juuma ja Oulangan kansallispuisto vetivät puoleensa siis tänäkin vuonna. 

Kuusamossa majoituimme tuttuun tapaan Juuman leirintäalueella. Alueelta on helppo lähteä tutkimaan sekä kalavesiä että upeaa ympäröivää luontoa. Perheen kalastavat miehet haikailivat Kitkajoen Harrisuvannolle petoja narraamaan, joten sinnehän me päiväretkemme suuntasimme. Keli oli kuuma ja liikkeellä muutama pikkuystävä. Maiseman upeus kuitenkin vei kaiken huomion, joten ystävien emme antaneet häiritä vaan nautimme hienosta kesäpäivästä luonnossa. 

Harrisuvannon mutkassa lounaskokkina toimi Oskari, joka loihti retkeläisille maittavan pasta-aterian. Trangian käyttöä on selvästi partiossa harjoiteltu, sen verran sujuvasti kokkauslaitteen käyttö pojalta luonnistui. 

Iltapäivällä keli alkoi muuttua sateisemmaksi ja ukkostakin oli odotettavissa. Oskarin ehdotuksesta lähdimme kaksin pojan kanssa taivaltamaan Pientä Karhunkierrosta pitkin jalan kohti Juumaa Antin jäädessä vielä kalastelemaan Kitkajoelle. Kylttien mukaan matkaa Juumaan kertyisi 4 km. 

Ukkonen aloitti jytinänsä heti matkaan lähdettyämme. Keli oli kovin trooppinen ja päälle puetussa Gore Texissä meinasi paistua noustessaan 250 porrasta kohti Kallioporttia. Puolessa välissä kohtalaisen jyrkkää portaikkoa oli pidettävä luova tauko ja taisipa takkikin aueta tässä kohtaa. Hikinen nousu kuitenkin palkitsi uurastajansa, sillä Kallioportti oli huikea paikka! Puunlatvojen yläpuolella saattoi hetken katsella maailmaa lintuperspektiivistä ja ihailla Kuusamon seudun jylhää maisemaa. 

Loppumatkalla Pienellä Karhunkierroksella tuli vastaan myös monia upeita paikkoja. Oli koskia ja soita, riippusiltoja ja suolampia. Saimmepa eräässä kohdassa matkaseuraksemme pari poroakin, jotka naksuvine polvineen taivalsivat samaa polkua kanssamme. 

Noin kilometri ennen Juumaan saapumista sattuu reitille valkoisena kuohuva Myllykoski. 1930-luvulta peräisin oleva entisöity ratasmylly sijaitsee Myllykosken partaalla ja myllyssäpä riittikin taas hetkeksi pikku-insinöörille ihmeteltävää. 

Viimein pääsimme jatkamaan matkaa kohti Juumaa, missä vaellustaitojemme suhteen epäluuloinen autokuski meitä jo odottikin. Kaikille Karhunkierrokselle suuntaaville on kyllä todettava, että taitava pitää olla, jos reitiltä onnistuu eksymään. Opastus on sen verran tehokasta, että ilman karttaakin pärjäisi hyvin, mutta tokikaan niin extremeä touhua en kenellekään suosittele. Karhunkierrosta sinällään voin lämpimästi suositella jokaiselle; maisemat ovat upeat ja vaihtelevat, laavuja ja muita majoituspaikkoja on runsaasti ja ne sijaisevat kauniilla paikoilla eikä reitillä tarvitse taivaltaa yksin. Porojen lisäksi liikkeellä on myös runsaasti muita retkeläisiä. 

Kaiken kaikkiaan hieno päivä Oulangan kansallispuistossa ja erityisen antoisia olivat pojan kanssa kaksin vietetyt vaellushetket. 11-vuotiaan kanssa näkee luonnon ja sen ihmeet ihan uusin silmin. 

Matka taittuu

Laamalansaaresta Polarin ja kolmen Karhun matka jatkui Saimaan rantoja nuoleskellen kohti itärajaa. Helle helli lomalaisia ja vaikka matkaa taitetaankin ilmastoidulla autolla, meinaa hiki puskea pintaan ihan väkisin. Matkan varrella eteen tuli toinen toistaan kauniimpia levähdyspaikkoja, mutta usein ne olivat niin täynnä turisteja, ettei kulkineellamme mahtunut sekaan parkkeeraamaan. Kunnes tovin ajeltuamme näkyi edessä viehättävä pikkuspotti, johon stoppasimme hetkeksi. Tauolla virkistävä pulahdus Saimaaseen ja sitten takaisin auton penkille matkaa jatkamaan.

Olimme katselleet Leirintäoppaasta sopivia alueita, mihin leiriytyä seuraavaksi. Listalla oli muutamiakin ehdokkaita, mutta karavaanarimatkailun paras puoli astui kuitenkin paikan etsinnässä esiin. Sattumalta tien varressa siinti upea kangasmaasto Saimaaseen laskevine hiekkarinteineen. Rantatörmällä oli jo parkissa muutama muukin retkeläinen ja tämän jonon jatkeeksihan me parkkeerasimme oman yhdistelmämme. Upea ilta upealla paikalla.

Hienona itä-Suomalaisena löytönä pitää mainita SFC Hietajärvi Kiihtelysvaarassa. Mukava pieni SFC-alue, jossa erittäin hyväkuntoiset huoltotilat ja hyvät saunat. Ehdoton plussa on se, että naisten ja miesten saunavuorot ovat samaan aikaan, joten koko ilta ei mene saunomiseen. Eikä kalavesissäkään tainnut moittimista olla, kun Antin ja Oskarin yölliseltä kalareissulta tuotiin tuliaisina kirjolohi. Ja tietysti ne polkuautot - niistä pisteet Oskarilta. 

Jo toista kertaa pääsimme vierailemaan upeassa Ärjänsaaressa. Antin Kari-eno perheineen lomailee Ärjässä koko heinäkuun ja oli kutsunut meidät jälleen vierailulle luokseen. Pari vuotta sitten kävimme ensivisiitillä tässä saaressa ja paikka pääsi heti meidän top 10 -listalle. Vuosi sitten Ärjässä jäi sateisesta kelistä ja uhkaavasti lähestyvästä Syöte MTB:stä johtuen käymättä, mutta nyt keli oli kohillaan ja pyöräkisat tulossa vasta parin viikon kuluttua. 

Hetket Ärjässä kuluivat saunoen, syöden, uiden ja Ärjän Onnessa vieraillen. Niin, ja käppänän pentuja ihastellen. Saaressa oli seitsemän syötävän suloista musta-hopeaa kääpiösnautserin pentua, joita piti tietenkin paijata ja pusutella ahkerasti. Onneksi jokaiselle pennulle oli jo koti tiedossa, niin ei tullut tälläkään kertaa kiusausta ottaa yhtä pennuista mukaan. 

Lomafiiliksissä jatketaan