Mitenkäs siinä näin kävi?

Juumasta suuntasimme Saariselälle, minne poika oli kaikille kertonut kesälomamme suuntautuvan. Tämä oli siis puhtaasti pojan oma toive, vaikka ei meillä muillakaan toki ole mitään Saariselkää vastaan. Kiilopäälle siis yleisön pyynnöstä ajeltiin ja siellä muutama päivä vietettiin perinteisiä lomakuvioita noudattaen; savusaunomista, Kiilopuron kylmäkylpylässä uimista, vaeltelua ja hieman myös kalastusta. 

Saariselällä pohdittiin, että lähdetäänkö tästä pohjoiseen vaiko etelää kohti. Oskari yllytti meitä pohjoisen suuntaan toteamalla, että Utsjoellehan me kai oltiin menossa. Eipä meitä kahta pohjoiseen hurahtanutta liiemmin tarvinnut maanitella, kun auton keula jo näyttikin Ivaloa kohti. Yhtäkkiä olimmekin matkalla Norjaan Jäämeren rannalle. 

Olimme lukeneet netistä mahdollisesta rajatarkastuksesta Norjan rajalla maahan suuntautuneen terroriuhan vuoksi. Vähän jännitti, että miten pääsisimme rajan  yli, kun ei kaksi viikkoa sitten Helsingistä lähtiessä tullut otettua passeja mukaan. Rajalla kaikki Norjaan aikovat pysäytettiin ja jonkinsortin henkilöllisyystodistus tuli esittää. Onneksi ajokortti kelpasi ja Oskari todettiin silmämääräisellä tarkastelulla ei-terroristiksi. Asuntovaunuunkin tehtiin tupatarkastus ja kaapit tutkittiin. Rajanylityslupa heltisi, joten ei muuta kuin lappu lattiaan ja pomppuista tietä kohti Nordkynin niemimaata. 

Nordkynin niemimaalta löytyi hieman Lebensbyn jälkeen hieno puskaparkki meren rannalta, johon parin muun turistiporukan kanssa pysähdyimme yöpymään. Norjan yöttömässä yössä Jäämerestä nousi vielä muutama sei. Matkasta tien pientareelta meren rantaan täytyy mainita, että maasto oli mitä mielenkiintoisin jyrkkine kanjoneineen ja rannassa olevat, ylhäältä katsottuina pieniltä näyttävät kivet olivatkin metrien korkuisia kivipaaseja. Uskomaton Norjan luonto tarjosi parastaan jälleen kerran. 

Seuraavana aamuna suuntasimme kohti Nordkynin niemimaan pohjoisinta kärkeä. Olimme liikkeellä sunnuntaina ja pohjoisen pikkukylät olivat hyvin hiljaisia. Polttoaineen kanssa meinasi käydä ohraisesti, mutta onneksi Mehamnissa oli huoltoasemalla korttiautomaatti, joten paluumatka niemen kärjestä oli myös turvattu.

Pohjoista kohti mennessä kylät sen kuin vain pienenivät. Gamvikista löytyi kivikon seasta upea hiekkarannan pätkä, jossa uimistakin harkittiin. Jäämeren vesi oli kuitenkin niin vilakkaa, että haaveeksi jäi pohjoisessa meressä pulikointi.

Viimeisimpänä tien päästä löytyi Slettnes Fyr, joka on Euroopan pohjoisin mantereella sijaitseva majakka. 1900-luvun alussa rakennetulla, puna-valkoisella majakalla on korkeutta 39 metriä. Toisen maailmansodan aikaan majakka koki kovia saksalaisten joukkojen toimesta ja majakan nykyinen asu onkin peräisin vuodelta 1948. 

Paluumatkalla poikkesimme vielä läntiseen niemenkärkeen johtavan tien päässä, missä sijaitsee pikkukylä nimeltä Kjøllefjord. Ihastuttava pieni kalastajakylä, missä myös Hurtigruten matkallaan vierailee. 

Pitkästä aikaa pääsi ihastelemaan Norjan maisemia, eivätkä ne pettäneet tälläkään kertaa. Niin jylhää, aitoa, karua ja simppeliä. 

Kiitos, pohjoinen naapuri!