Mitenkäs siinä näin kävi?

Juumasta suuntasimme Saariselälle, minne poika oli kaikille kertonut kesälomamme suuntautuvan. Tämä oli siis puhtaasti pojan oma toive, vaikka ei meillä muillakaan toki ole mitään Saariselkää vastaan. Kiilopäälle siis yleisön pyynnöstä ajeltiin ja siellä muutama päivä vietettiin perinteisiä lomakuvioita noudattaen; savusaunomista, Kiilopuron kylmäkylpylässä uimista, vaeltelua ja hieman myös kalastusta. 

Saariselällä pohdittiin, että lähdetäänkö tästä pohjoiseen vaiko etelää kohti. Oskari yllytti meitä pohjoisen suuntaan toteamalla, että Utsjoellehan me kai oltiin menossa. Eipä meitä kahta pohjoiseen hurahtanutta liiemmin tarvinnut maanitella, kun auton keula jo näyttikin Ivaloa kohti. Yhtäkkiä olimmekin matkalla Norjaan Jäämeren rannalle. 

Olimme lukeneet netistä mahdollisesta rajatarkastuksesta Norjan rajalla maahan suuntautuneen terroriuhan vuoksi. Vähän jännitti, että miten pääsisimme rajan  yli, kun ei kaksi viikkoa sitten Helsingistä lähtiessä tullut otettua passeja mukaan. Rajalla kaikki Norjaan aikovat pysäytettiin ja jonkinsortin henkilöllisyystodistus tuli esittää. Onneksi ajokortti kelpasi ja Oskari todettiin silmämääräisellä tarkastelulla ei-terroristiksi. Asuntovaunuunkin tehtiin tupatarkastus ja kaapit tutkittiin. Rajanylityslupa heltisi, joten ei muuta kuin lappu lattiaan ja pomppuista tietä kohti Nordkynin niemimaata. 

Nordkynin niemimaalta löytyi hieman Lebensbyn jälkeen hieno puskaparkki meren rannalta, johon parin muun turistiporukan kanssa pysähdyimme yöpymään. Norjan yöttömässä yössä Jäämerestä nousi vielä muutama sei. Matkasta tien pientareelta meren rantaan täytyy mainita, että maasto oli mitä mielenkiintoisin jyrkkine kanjoneineen ja rannassa olevat, ylhäältä katsottuina pieniltä näyttävät kivet olivatkin metrien korkuisia kivipaaseja. Uskomaton Norjan luonto tarjosi parastaan jälleen kerran. 

Seuraavana aamuna suuntasimme kohti Nordkynin niemimaan pohjoisinta kärkeä. Olimme liikkeellä sunnuntaina ja pohjoisen pikkukylät olivat hyvin hiljaisia. Polttoaineen kanssa meinasi käydä ohraisesti, mutta onneksi Mehamnissa oli huoltoasemalla korttiautomaatti, joten paluumatka niemen kärjestä oli myös turvattu.

Pohjoista kohti mennessä kylät sen kuin vain pienenivät. Gamvikista löytyi kivikon seasta upea hiekkarannan pätkä, jossa uimistakin harkittiin. Jäämeren vesi oli kuitenkin niin vilakkaa, että haaveeksi jäi pohjoisessa meressä pulikointi.

Viimeisimpänä tien päästä löytyi Slettnes Fyr, joka on Euroopan pohjoisin mantereella sijaitseva majakka. 1900-luvun alussa rakennetulla, puna-valkoisella majakalla on korkeutta 39 metriä. Toisen maailmansodan aikaan majakka koki kovia saksalaisten joukkojen toimesta ja majakan nykyinen asu onkin peräisin vuodelta 1948. 

Paluumatkalla poikkesimme vielä läntiseen niemenkärkeen johtavan tien päässä, missä sijaitsee pikkukylä nimeltä Kjøllefjord. Ihastuttava pieni kalastajakylä, missä myös Hurtigruten matkallaan vierailee. 

Pitkästä aikaa pääsi ihastelemaan Norjan maisemia, eivätkä ne pettäneet tälläkään kertaa. Niin jylhää, aitoa, karua ja simppeliä. 

Kiitos, pohjoinen naapuri!

Karhunkierroksella Oulangan kansallispuistossa

Kuusamon Juuman seutu kuuluu jo lähes vakiolomakohteisiin - Juuma ja Oulangan kansallispuisto vetivät puoleensa siis tänäkin vuonna. 

Kuusamossa majoituimme tuttuun tapaan Juuman leirintäalueella. Alueelta on helppo lähteä tutkimaan sekä kalavesiä että upeaa ympäröivää luontoa. Perheen kalastavat miehet haikailivat Kitkajoen Harrisuvannolle petoja narraamaan, joten sinnehän me päiväretkemme suuntasimme. Keli oli kuuma ja liikkeellä muutama pikkuystävä. Maiseman upeus kuitenkin vei kaiken huomion, joten ystävien emme antaneet häiritä vaan nautimme hienosta kesäpäivästä luonnossa. 

Harrisuvannon mutkassa lounaskokkina toimi Oskari, joka loihti retkeläisille maittavan pasta-aterian. Trangian käyttöä on selvästi partiossa harjoiteltu, sen verran sujuvasti kokkauslaitteen käyttö pojalta luonnistui. 

Iltapäivällä keli alkoi muuttua sateisemmaksi ja ukkostakin oli odotettavissa. Oskarin ehdotuksesta lähdimme kaksin pojan kanssa taivaltamaan Pientä Karhunkierrosta pitkin jalan kohti Juumaa Antin jäädessä vielä kalastelemaan Kitkajoelle. Kylttien mukaan matkaa Juumaan kertyisi 4 km. 

Ukkonen aloitti jytinänsä heti matkaan lähdettyämme. Keli oli kovin trooppinen ja päälle puetussa Gore Texissä meinasi paistua noustessaan 250 porrasta kohti Kallioporttia. Puolessa välissä kohtalaisen jyrkkää portaikkoa oli pidettävä luova tauko ja taisipa takkikin aueta tässä kohtaa. Hikinen nousu kuitenkin palkitsi uurastajansa, sillä Kallioportti oli huikea paikka! Puunlatvojen yläpuolella saattoi hetken katsella maailmaa lintuperspektiivistä ja ihailla Kuusamon seudun jylhää maisemaa. 

Loppumatkalla Pienellä Karhunkierroksella tuli vastaan myös monia upeita paikkoja. Oli koskia ja soita, riippusiltoja ja suolampia. Saimmepa eräässä kohdassa matkaseuraksemme pari poroakin, jotka naksuvine polvineen taivalsivat samaa polkua kanssamme. 

Noin kilometri ennen Juumaan saapumista sattuu reitille valkoisena kuohuva Myllykoski. 1930-luvulta peräisin oleva entisöity ratasmylly sijaitsee Myllykosken partaalla ja myllyssäpä riittikin taas hetkeksi pikku-insinöörille ihmeteltävää. 

Viimein pääsimme jatkamaan matkaa kohti Juumaa, missä vaellustaitojemme suhteen epäluuloinen autokuski meitä jo odottikin. Kaikille Karhunkierrokselle suuntaaville on kyllä todettava, että taitava pitää olla, jos reitiltä onnistuu eksymään. Opastus on sen verran tehokasta, että ilman karttaakin pärjäisi hyvin, mutta tokikaan niin extremeä touhua en kenellekään suosittele. Karhunkierrosta sinällään voin lämpimästi suositella jokaiselle; maisemat ovat upeat ja vaihtelevat, laavuja ja muita majoituspaikkoja on runsaasti ja ne sijaisevat kauniilla paikoilla eikä reitillä tarvitse taivaltaa yksin. Porojen lisäksi liikkeellä on myös runsaasti muita retkeläisiä. 

Kaiken kaikkiaan hieno päivä Oulangan kansallispuistossa ja erityisen antoisia olivat pojan kanssa kaksin vietetyt vaellushetket. 11-vuotiaan kanssa näkee luonnon ja sen ihmeet ihan uusin silmin. 

Matka taittuu

Laamalansaaresta Polarin ja kolmen Karhun matka jatkui Saimaan rantoja nuoleskellen kohti itärajaa. Helle helli lomalaisia ja vaikka matkaa taitetaankin ilmastoidulla autolla, meinaa hiki puskea pintaan ihan väkisin. Matkan varrella eteen tuli toinen toistaan kauniimpia levähdyspaikkoja, mutta usein ne olivat niin täynnä turisteja, ettei kulkineellamme mahtunut sekaan parkkeeraamaan. Kunnes tovin ajeltuamme näkyi edessä viehättävä pikkuspotti, johon stoppasimme hetkeksi. Tauolla virkistävä pulahdus Saimaaseen ja sitten takaisin auton penkille matkaa jatkamaan.

Olimme katselleet Leirintäoppaasta sopivia alueita, mihin leiriytyä seuraavaksi. Listalla oli muutamiakin ehdokkaita, mutta karavaanarimatkailun paras puoli astui kuitenkin paikan etsinnässä esiin. Sattumalta tien varressa siinti upea kangasmaasto Saimaaseen laskevine hiekkarinteineen. Rantatörmällä oli jo parkissa muutama muukin retkeläinen ja tämän jonon jatkeeksihan me parkkeerasimme oman yhdistelmämme. Upea ilta upealla paikalla.

Hienona itä-Suomalaisena löytönä pitää mainita SFC Hietajärvi Kiihtelysvaarassa. Mukava pieni SFC-alue, jossa erittäin hyväkuntoiset huoltotilat ja hyvät saunat. Ehdoton plussa on se, että naisten ja miesten saunavuorot ovat samaan aikaan, joten koko ilta ei mene saunomiseen. Eikä kalavesissäkään tainnut moittimista olla, kun Antin ja Oskarin yölliseltä kalareissulta tuotiin tuliaisina kirjolohi. Ja tietysti ne polkuautot - niistä pisteet Oskarilta. 

Jo toista kertaa pääsimme vierailemaan upeassa Ärjänsaaressa. Antin Kari-eno perheineen lomailee Ärjässä koko heinäkuun ja oli kutsunut meidät jälleen vierailulle luokseen. Pari vuotta sitten kävimme ensivisiitillä tässä saaressa ja paikka pääsi heti meidän top 10 -listalle. Vuosi sitten Ärjässä jäi sateisesta kelistä ja uhkaavasti lähestyvästä Syöte MTB:stä johtuen käymättä, mutta nyt keli oli kohillaan ja pyöräkisat tulossa vasta parin viikon kuluttua. 

Hetket Ärjässä kuluivat saunoen, syöden, uiden ja Ärjän Onnessa vieraillen. Niin, ja käppänän pentuja ihastellen. Saaressa oli seitsemän syötävän suloista musta-hopeaa kääpiösnautserin pentua, joita piti tietenkin paijata ja pusutella ahkerasti. Onneksi jokaiselle pennulle oli jo koti tiedossa, niin ei tullut tälläkään kertaa kiusausta ottaa yhtä pennuista mukaan. 

Lomafiiliksissä jatketaan

Saimaan saaressa

Kesäloman ensimmäinen leiriytyminen suoritettu Suomenniemellä, Laamalansaaressa. Pitkän, pitkän hiekkatien päästä löytyi ihastuttava, suhteellisen pieni leirintäalue. Koska saapumispäivämme oli lauantai, olivat melkein kaikki paikat jo täynnä, mutta ainahan pienelle Polarille onneksi tilaa löytyy. Saimme varsin mukavan paikan läheltä rantaa, mistä on hyvä lähteä kalaan tai pulahtaa virkistäytymään Saimaan aaltoihin. 

Alueen maamerkkinä toimii vanha kyläkoulu, joka nykyisin palvelee alueella majoittuvia huoltorakennuksena. Koulurakennuksessa on tarjolla lapsia kiinnostavia pelejä ja muuta puuhaa, mutta meidän juniori totesi rakennuksessa tulevan liikaa koulu mieleen ja piti siis poistua pihan puolelle. Kuka sitä nyt lomalla haluaa koulussa olla..

Laamalansaaresta löytyy soutuveneitä ja kanootteja, joita alueella majoittuvat voivat vapaasti käyttää. Muutaman kalastusreissun herrat ovatkin tehneet ja onhan sitä saalistakin tullut. Tänään kalaonni suosi erityisesti Oskaria, jonka koukkuun tarttui nelisen haukea ja yksi ahven. Kaikki jätettiin Saimaaseen kasvamaan. 

Näissä maisemissa ja tunnelmissa ovat kuluneet ensimmäiset lomapäivät. Tästä kaiketi suunta kohti pohjoista, mene ja tiedä. Juuri tällä hetkellä keli on niin mahtava, että kiire ei ole mihinkään.