Tekevälle sattuu, reissussa rähjääntyy ja mitä näitä nyt on

Pieni jännitys kai kuuluu lomaan. Muutenhan tämä reissaaminen kävisi varsin  yksitoikkoiseksi. Mutta aloitetaan nyt kuitenkin ensin ihan matkailuhenkisellä jorinalla.

Lemmenjoen Valkeasta Porosta matka jatkui Saariselän kautta kohti eteläisempää Suomea. Yksi yö vietettiin Pyhätunturin tuntumassa Pyhän Astelissa, josta jatkoimme eteenpäin heti seuraavana aamuna. Pyhä-Luosto-alueen kesälehdestä luimme Pelkosenniemeläisestä nähtävyydestä, jota varten teimme vielä lähtiessä 10 kilometrin koukkauksen pohjoiseen. Muuan herra Hulkon kunniaksi pystytetty, hongan sydänpuusta veistetty, 3,5 metrin korkuinen näköispatsas seisoo keskellä Pelkosenniemen kirkonkylää. Siinä Seon naapurissa. Patsaan on veistänyt Andy McCoyn setä Matti Hulkko. Tokihan tästä ilmestyksestä piti käydä kuva nappaamassa ja tässä se nyt komeilee.

Pyhältä oli alun perin tarkoitus posotella Rukan kainaloon Juumaan, mutta matkalla reittisuunnitelma muuttui lennossa. Päätimmekin tehdä yhden yön visiitin Posion Himmerkiin ja samalla käydä moikkaamassa Jaksamolaisen huskyfarmin Lauria ja Marikaa. Ja tietenkin huskyja. Olemme parina talvena käyneet Kotahuskyn järjestämällä koiravaljakkoajelulla ja ajattelimme, että olisi kiva nähdä karvaisia kavereita myös näin kesäaikaan. 

Mutta, mutta. Pari kilometriä sen jälkeen, kun olimme kääntyneet Maaninkavaarasta kohti Posiota, aloimme ihmetellä outoa ääntä. Koska auton perässä on kuitenkin parin tonnin painosta elämää pyörien päällä, kurvasi kuski heti ensimmäiselle levikkeelle ja päätti tarkistaa, että kaikki on kunnossa. Mutta eihän kaikki kunnossa ollut. Vaunun oikean pyörän laakeri oli tullut tiensä päähän. Siinä sitten ihmeteltiin hautausmaan portin vieressä, että mitäs nyt. Laakeri ei ollut vielä hirttänyt täysin kiinni, joten yhdistelmällä voisi ajaa, mutta tällöin on riskinä, että akselikin menee sököksi. 

Kurvasimme laakeripakka (tai joku sellainen, nyt ei ihan olla oman alani alueella..) mukanamme Posiolle, mutta eihän sieltä tietenkään tähän hätään varaosia löytynyt. Takaisin hautausmaan portille ja soitto hinurille. Hinurikuski saapui kalustoineen Kemijärveltä noin tunnin odottelun jälkeen ja odotimme jo innolla kuskausta Himmerkiin ja sitä, että saisimme leirin pystyyn. Mutta ei mennyt tämäkään kuin Strömsössä. Hinausauton lava oli melkein puoli metriä liian kapea meidän leveälle kuljetuksellemme, joten se siitä hinurikyydistä. Nyt jäi vaihtoehdoiksi joko pystyttää leiri tähän hautuumaan portille tai ottaa riski ja ajella mateluvauhdilla Posiolle ja toivoa, että ei synny suurempaa vahinkoa. 

Reilun 40 kilometrin matka hautausmaan portilta mateluvauhdilla Posion Himmerkiin kesti muutaman tunnin ja välillä poikkesimme miehen kanssa suo-ojaan hakemaan vettä, jolla voi jäähdytellä tulikuumana hehkuvaa laakeria. Jos oli ollut päivässä vastoinkäymistä, niin oli lopulta jotain hyvääkin. Pääsimme perille Himmerkiin ja saimme leirin pystytettyä kauniille paikalle Kitkajärven rantaan. Sitten vaan odottelemaan varaosia. Vierailu huskytilallekin onnistui suunnitellulla tavalla ja pääsimme nauttimaan monikymmenpäisen huskylauman huomiosta ja kosteista pusuista.